SÄÄTIÖMME TOIMII

Saaristomeren perinnemaisemia kunnostetaan aari kerrallaan

14.12.2017

Arkipelagia-seura on kehittänyt SaariAariksi kutsutun menetelmän, jonka avulla pienetkin maalaikut saaristossa voidaan käyttää tehokkaasti uhanalaisten lajien auttamiseen. Tuemme seuran työtä Saaristomeren perinnemaisemien ja erittäin uhanalaisen isoapolloperhosen esiintymien eteen.

Saariston aarit ovat vaalimisen arvoisia aarteita. Kuva: Jaakko Ruola

Saaristomerellä on monen harvinaisen lajin pääasiallinen elinpaikka. Lajien elinympäristöjä uhkaa etenkin pusikoituminen. Tukemassamme hankkeessa Arkipelagia-seura avaa maisemia ja suojelee saariston uhanalaisia ja vaarantuneita apolloperhosia.

Arkipelagia kunnostaa saariston elinympäristöjä kehittämällään SaariAari-menetelmällä, aari eli 10 kertaa 10 metriä kerrallaan. Ala ei kuulosta suurelta, mutta saaressa se voi olla uhanalaisen lajin esiintymälle korvaamattoman tärkeä.

Aarien hoitaminen auttaa etenkin erittäin uhanalaista isoapolloperhosta (Parnassius apollo) ja vaarantunutta pikkuapolloperhosta (Parnassius mnemosyne), joiden kannoista Suomessa yli 95 % elää Turun ja Ahvenanmaan saaristossa. Työstä on hyötyä myös silmälläpidettävälle kasville, seljakämmekälle (Dactylorhiza sambucina).

"Ajatus SaariAari-menetelmään lähti havainnosta, että seljakämmekkä ja apollotoukkien ravintokasvi isomaksaruoho kasvavat vuodesta toiseen täsmälleen samoissa paikoissa. Jos kasviyksilöitä on aarilla kymmeniä tai satoja, niin yhdenkin tällaisen alan pelastaminen on merkityksellistä", selittää Arkipelagia-seuran hallituksen jäsen Jouko Lehtonen.

Apollokedon raivausta. Kuva: Jouko Högmander

Matalan kynnyksen suojelua

Umpeenkasvu on yleinen kehityskulku saaristossa. Se hävittää kulttuurihistoriaa pusikoihin ja haittaa paahteista ympäristöä vaativia lajeja. Luontokohteiden raivaaminen tuo sekä historiaa että apollojen ravintokasveja esiin: aarin alalle voi mahtua esimerkiksi pätkä ikiaikaista rantapolkua tai vanha laituriympäristö.

Lehtonen kuvaa SaariAari-menetelmää matalan kynnyksen toiminnaksi. ”Käytännössä yksi työpari hoitaa aarin muutamassa tunnissa. Toiminta on esimerkiksi luontoretkien yhteydessä helppo hoitaa, eikä vaadi massivisia valmisteluja. Tämä on menetelmällisestikin uudenlaista lajiensuojelua.”

"Myös maanomistajat ovat suhtautuneet hankkeeseen hyvin", Lehtonen sanoo. "Se on ihan avainasia, koska työtämme ei voi tehdä muuten kuin sitouttamalla heitä tai ainakin saamalla heiltä hyväksyntä toimintaan."

Isoapollon toukka syö isomaksaruohoa. Kuva: Jouko Lehtonen

Tavoitteena vankka metapopulaatio

Hankkeessa kartoitetaan iso- ja pikkuapollon esiintymiä eri puolilla Saaristomerta. "Tilannekuva on kirkastunut: Saaristomerellä on kolme apollojen esiintymäkokonaisuutta ja mantereella yksi. Olemme aloittaneet hoitotoimet kahdella aluekokonaisuudella, Paraisilla ja Örön suunnassa", Lehtonen kertoo.

Alueiden hoitoon kuuluu isomaksaruohon ympärillä olevien kasvustojen raivausta. Isoapollo ruokailee aikuisena mesikukilla, joiden tarjonta pyritään varmistamaan ajoittamalla tienvarsiniittoja loppukesään. ”Tarkoitus on, että aikuiset perhoset jäisivät munimaan isomaksaruoholle, eivätkä häipyisi johonkin jossa lisääntyminen ei onnistu”, Lehtonen selostaa.

Vapaaehtoisen urakoinnin tuloksena SaariAareja on hoidettu noin 150. Kuva: Jaakko Ruola

Arkipelagian tavoite on hoitaa vuoteen 2025 mennessä 2025 aaria. Lehtosen mukaan sen kokoisella alalla voisi elää uhanalaisen lajin vankka metapopulaatio – useiden pienempien alapopulaatioiden muodostama suuri kokonaisuus. "Vahvat metapopulaatiot olisivat omiaan turvaamaan näitä uhanalaisia lajeja. Vaikka yhdessä paikassa kanta sammuisi, niin korvaavia yksilöitä löytyisi sitten muista alapopulaatioista."

Vuokon Luonnonsuojelusäätiö on vuodesta 2016 lähtien tukenut hanketta 2200 eurolla. Rahoituksella on katettu saaristossa liikkumisen polttoainekuluja.

 
Vuokon Luonnonsuojelusäätiö • Asiamies Vesa Lepistö, Stadsvikintie 82, 01150 Söderkulla • vesa.lepisto@vuokonluonnonsuojelusaatio.fi