Vuokon Luonnonsuojelusäätiön yhtenä apurahateemana on jo usean vuoden ajan ollut hyönteiskadon ja pölyttäjien tutkimus. Johanna Huttuselle myönnettiin keväällä 2020 Vuokon Luonnonsuojelusäätiön apuraha, jonka avulla hän lähti toteuttamaan mielenkiintoista Pro gradu -tutkielmaansa.
Tavoitteena oli selvittää, tukevatko urbaanit joutomaat kimalaisten monimuotoisuutta ja runsautta, ja voidaanko näitä ennustaa paikallisten ja maisemallisten ominaisuuksien perusteella.
– Kimalaiset ovat tärkeitä pölyttäjiä globaalisti ja erityisesti Fennoskandiassa, johon globaalisti tärkeimmän pölyttäjän, tarhamehiläisen, luontainen elinalue ei ylety. Kimalaisten määrän tiedetään kuitenkin vähenevän, Huttunen kertoo.
Hän toteaa, että myös luonnollisen kasvillisuuden määrä kaupungeissa vähenee kaupungistumisen myötä. Sen vuoksi kimalaisille sopivia elinympäristöjä kaupungeissa katoaa. Joutomaat ovat tärkeitä elinympäristöjä kaupungeissa, koska hoitamattomina ne saavat kehittyä rauhassa ja muistuttavat siksi luonnontilaisia elinympäristöjä.
Suomen Ympäristökeskuksen webinaarin (21.9.2021) aineistossa kerrotaan kaupunkien viheralueiden muodostuvan erilaisista ihmisen muokkaamista ympäristöistä ja luonnonmukaisista viheralueista. Rakennettuja viheralueita puolestaan ovat muun muassa puistot, pihat, puutarhat, virkistys- ja urheilualueet, hautausmaat, rata- ja tienväylien varret, voimajohto- ja sähkölinja-alueet, maatalousympäristöt ja rannat.
Luonnonmukaisia viheralueita ovat metsät, kosteikot, suot, jokivarret, joutomaat sekä kallioiset ja kivikkoiset alueet. Pölyttäjien elinehto on monimuotoinen ja runsas kasvilajisto sekä tasainen kukinta koko kasvukauden eli niin sanottu kukkajatkumo (syke.fi).
Pro gradu -tutkielmassaan Johanna Huttunen halusi selvittää, ovatko joutomaat kimalaisten monimuotoisuutta tukevia elinympäristöjä. Ja jos ovat, niin mitkä paikalliset ja maisemalliset tekijät siihen vaikuttavat. Huttunen halusi myös selvittää korostuvatko tiettyjen kimalaislajien toiminnalliset piirteet joutomailla.
Huttunen käytti aineiston keruuseen linjalaskentamenetelmää. Hän perusti laskentalinjat 15 joutomaa-alueelle Lahden seudulle.
– Suoritin laskennan kaksi kertaa kuukaudessa, yhteensä kuusi kertaa kesällä 2020. Selvitin eri maanpeitetyyppien osuuden joutomaa-alueista sekä alueiden ympäriltä 300 metrin säteellä. Otin myös maaperänäytteitä, joiden avulla saatiin selville maaperän raskasmetallipitoisuus.
Kerätyn datan ja tilastollisen analyysin menetelmien avulla Huttunen tutki paikallisten ja maisemallisten tekijöiden vaikutusta kimalaisyhteisöjen koostumukseen, lajirikkauteen, ja runsauteen joutomaa-alueilla sekä kimalaislajien toiminnallisten piirteiden ja ympäristötekijöiden välistä yhteyttä.
Paikalla on väliä
Tutkimuksellaan Huttunen osoitti, että paikalliset ympäristötekijät vaikuttavat kimalaisten runsauteen ja lajirikkauteen, mutta maisemalliset tekijät eivät.
–Maisemallisilla tekijöillä kuten metsällä ja teollisella maankäytöllä on kuitenkin vaikutusta kimalaisyhteisöjen koostumukseen. Vastoin odotuksia joutomaa-alueen koko ei vaikuttanut yhteisöjen koostumukseen, lajirikkauteen tai kimalaisten runsauteen.
Tietyt toiminnalliset piirteet korostuivat joutomaa-alueilla – erityisesti kimalaisen lyhyt kieli, joka liitetään monipuoliseen ravintokasvien käyttöön.
Joutomaa-alueilla esiintyi runsaasti kimalaisia
Tulosten perusteella joutomaat ovat sopivia elinympäristöjä kimalaisille huolimatta ympäröivän alueen kaupungistumisen asteesta tai alueen koosta.
–Jopa suhteellisen pienet joutomaa-alueet voivat tukea kimalaisten monimuotoisuutta kaupungeissa. Luonnontilaisten alueiden määrän vähentyessä joutomaa-alueita on pidettävä tärkeinä elinympäristöinä kimalaisille ja muille pölyttäjille.
Lähteet:
Johanna Huttusen projektiraportti
syke.fi