Tikat luovat koloja kovertamalla elinympäristöjä itselleen ja muille lajeille. Itä-Suomen yliopiston tutkija Timo Pakkala selvittää, miten hyödyllisiä kolopuut ovat metsäluonnon monimuotoisuudelle. Vuokon säätiön rahoittama tutkimus auttaa arvioimaan kolojen arvoa metsälajistolle ja tuottaa suosituksia metsien käsittelyyn kolopuiden huomioimiseksi.
Kolotietoa 30 vuoden ajalta
Tikat ovat metsäekosysteemien keskeisiä lajeja, koska niiden koloja käyttävät myös monet nisäkkäät, linnut ja selkärangattomat.
”Tikkojen merkitys on todella tärkeä suurimmassa osassa Suomea, koska boreaalisissa metsissä useimmat kolot ovat niiden tekemiä”, kertoo spatiaalisen ekologian dosentti Timo Pakkala. Koloja ei ole kuitenkaan boreaalisella alueella juuri tutkittu.
Pakkala on seurannut Evon metsämantereen kolopesijöitä ja -puita yhtäjaksoisesti jo 1980-luvun lopulta. Hän tutkii, miten muut eläimet käyttävät tikankoloja tikan pesimisen jälkeen, ja kuinka pitkään kolopuut säilyvät. Näin voidaan arvioida, kuinka moni metsälaji reviirillä hyötyy tikankoloista.
Tikkojen koloja käyttävistä linnuista suurin osa on yleisiä lajeja, mutta silmälläpidettävistä lajeista varpuspöllö hyödyntää pohjantikan ja käpytikan koloja ja helmipöllö palokärjen koloja. Lisäksi liito-orava käyttää etenkin vanhoja käpytikan ja harmaapäätikan koloja pesä- ja levähdyspaikkoinaan.
Pakkala on tutkinut kolopuiden verkostoa Evon suojelualueilla ja eri tavoin käsitellyissä talousmetsissä. Hän seuraa erityisesti käpy-, pikku- ja pohjantikan kolojen käyttöä.
”Tutkimuksessa on selvinnyt, että pohjantikan tekemät kolot säilyvät paremmin suojelluissa metsissä ja sellaisissa talousmetsissä, joita ei ole käsitelty kovin voimakkaasti. Lisäksi pohjantikat käyttävät suojelualueilla yllättävän paljon lehtipuita pesäpuinaan”, Pakkala kertoo.
Tikat eivät koverra itselleen joka vuosi uutta pesää. Ne käyttävät vanhoja koloja myös pesimäajan ulkopuolella muun muassa yöpymispaikkoina. Kolot voivat lisäksi olla muiden kolopesijöiden käytettävissä jopa vuosikymmeniä.
Pakkala on havainnut, että pohjantikan tekemät kolot säilyvät parhaimmillaan 30 vuotta. Vanhat kolot eivät kuitenkaan ole erityisen suosittuja.
”Yllättävä piirre on, että muut lintulajit käyttävät koloja oikeastaan vain kolojen ensimmäisinä vuosina”, Pakkala sanoo. ”Luulen, että kolojen laatu heikkenee, kun ne ikääntyvät. Niiden kosteus muuttuu ja lämmöneristys huononee.”
Kolopuut ja jatkumo metsässä pitäisi turvata
Pakkalan mukaan tikoille sopivien pesäpuiden tarjonta pitäisi turvata. Hankkeessa kerätyn tiedon avulla kolopuut voidaan jatkossa huomioida metsien käsittelyssä aiempaa paremmin.
”Tikat suosivat puita, joissa on usein ennestään jokin vaurio. Olisi tärkeää, että huonokuntoisia puita jätettäisiin metsiin. Siitä olisi hyötyä tikoille ja sen jälkeen muille kololinnuille”, Pakkala selittää.
Lisäksi tikat vaativat suurikokoisia puita, joihin pesäonkalon pitäisi mahtua. Pikkutikkakin suosii tukkipuukokoista puuta. ”Siksi pitemmällä tähtäimellä jatkumo metsissä pitäisi turvata”, Pakkala sanoo.
”Metsänkäsittelyssä pitäisi ehdottomasti ottaa aina huomioon sekä yksi- että monikoloiset puut. Ne pitäisi jättää kaatamatta, jos se on mahdollista”, tutkija paaluttaa. ”Tikat kyllä käyttävät kolopuita aika usein sen jälkeenkin, kun ympärillä on tehty metsätaloustoimenpiteitä.”
Myöntämämme apuraha auttoi Pakkalaa jatkamaan pitkäaikaista maastotutkimusta Evolla, jonka metsäalue on yksi eteläisen Suomen suurimmista ja yhtenäisimmistä. Apuraha oli tärkeässä roolissa Evon metsälinnuston vuosittaisen seurannan turvaamisessa.