Askalankosken aluetta on hoidettu jo vuodesta 1993 vuosittaisilla Keto- ja Tulileireillä. Riukuaitauksissa laiduntavat suomenlampaat. Työn on jatkuttava tasaisen intensiivisesti, jotta alue pysyy otollisena maaperänä ketokasveille. Alueen raivaaminen, niittäminen, kitkeminen, sekä aitojen korjaaminen kuuluvat välttämättömiin, jokavuotisiin toimiin. Hoitotoimien opettaminen leiriläisille vie perinnemaisemanhoidon tietoutta eteenpäin muuallekin Suomeen. Kasvillisuuden hoito harkitun niiton avulla pitää yllä ketokasvien kukoistusta. Askalankosken erikoisuuksia ovat ketokaunokki, tummatulikukka, ahdekaura, mäkimeirami, sikoangervo, sekä harvinaisuutena kevätsara.
”Hauskaa on, että arvokkain ja harvinaisin arkeofyyttimme, ahdekaura, on aivan mitättömän oloinen luonnossa. Sen ääreen joutuu kumartumaan, että sen erottaa ketorinteeltä. Se ei leviä juurikaan. Mäkimeirami on runsastunut erityisesti Patolaitumen puolella. Siellä se on ihme kyllä voittanut haitallisen kastikan. Vuodet ovat erilaisia. Toisinaan sikoangervo kukkii ns. Onnin rinteessä aivan hulvattomasti, tänä vuonna taas niukasti. Kevätsaraa pitäisi tutkia aivan tiettynä kevätaikana ja melkeinpä luupin kanssa. Tiedämme kyllä paikan, mistä sen voi nähdä, ja kerromme sen kiinnostuneille mielellämme. Tulikukka loisti alueella upeina ryhminä, se on selvästi jälleen runsastunut”, kertoo Paimion seudun ympäristöyhdistyksen Viri Teppo-Pärnä.
Alueen vaikuttavuus, sekä esimerkiksi arkeofyyttien eli muinaiskasvien viihtyminen perustuvat jatkuvaan pitkäjänteiseen maisemanhoitoon. Kesällä 2020 Askalankoskella tehtiin perustöitä. Heinää niitettiin sekä koneella että käsin. Alueella haravoitiin ja seivästettiin. Joenuoman ja vanhojen myllynuomien vesaikkoa revittiin juurineen ja vesuroitiin. Pääosa töistä tehtiin perinnemaiseman säilymiseksi. Osatekijänä avoimessa maisemassa ovat riukuaidat. Uutta riukuaitaa rakennettiin rappeutuneisiin kohtiin. Kaikki leiriläiset, jotka eivät olleet aiemmin tutustuneet riukuaidan perinteisiin tekotapoihin, pääsivät kokeilemaan esimerkiksi vitsaksen vääntöä – sekä tietenkin tärkeää työtä, riukujen perille kantamista!
Tämä vuosi oli poikkeuksellinen monin tavoin. Askalankosken Ketoleiri oli niitä harvoja leirejä, joita ylipäänsä pidettiin. Väkeä saapui paikalle kuitenkin melko mukavasti, ehkä kaksi kolmasosaa normaalimäärästä. Näillä käsipareilla tehtiin sitäkin enemmän iloista talkootyötä. Viri kertoo pääosan osallistujista olleen kokeneita Askalankoski-ystäviä, jotka ovat ihastuneet maisemaan ja palaavat nauttimaan siitä vuosi toisensa jälkeen. Onneksi mukaan tarttuu aina uusiakin. Keskimäärin kesäpäivänä on parikymmentä talkoolaista. Syksyn Tulileirin pääpäivään, lauantaihin, voi osallistua parhaimmillaan jopa neljäkymmentä innokasta.
”Viime aikoina elämäntahti on kiihtynyt, ja tuntuu siltä, että ihmiset eivät uskalla sitoutua työhön pitkäksi aikaa. Tälle leirille osallistuminen voi olla sopiva kompromissi; tänne voi tulla päiväksikin, kun emme ole missään vaikeasti tavoitettavassa saaressa”, toteaa hankkeen toimihenkilö Viri Teppo-Pärnä.
Leirit ovat erinomainen keino jakaa luontokokemuksia ja osaamista.
Viri kertoo leireillä käyvän myös melko paljon opiskelijoita. ”Uskomme, että he hyötyvät suuresti nähdessään työn johtamista, töiden suunnittelua, välineiden hankintaa, käyttöä ja huoltoa sekä itse työtä ja sen vaiheita. Myös virkamiehiä, jotka joutuvat miettimään oman kuntansa hoitotoimia, on käynyt imemässä vaikutteita ja näkemässä konkreettista työntekoa; työpöydän takana toimia on sitten helpompi suunnitella ja työmäärää hahmottaa. Myös muiden yhdistysten jäseniä on ollut leirillä – ehkäpä suorastaan ”vakoilemassa”. Toki täytyy muistaa, että meidän leirihistoriamme on aivan poikkeuksellinen. Yhtäjaksoista toimintaa on ollut vuodesta 1993. Ensimmäisten kolmen vuoden aikana toimittiin Ketoprojektin ja WWF:n organisoimana. Sen jälkeen leirit on hoidettu Paimion seudun ympäristöyhdistys ry:n, yhden pienen yhdistyksen voimin.”
Kaikki leiripuuha tarvitsee järjestäjien intoa, hyvää johtajuutta, kunnollista ruokahuoltoa, ahkeria leiriläisiä – ja ikävä kyllä myös rahaa. ”Uskon, että nämä kaikki osatekijät saadaan jollakin tapaa taas järjestymään. Näin toivomme hartaasti”, sanoo Viri ja toivottaa kaikki tervetulleeksi heinäkuun Ketoleirille ja lokakuun Tulileirille.
Avustukset yhdistyksille elintärkeä toiminnan mahdollistaja
Virin mukaan Vuokon Luonnonsuojelusäätiön ja muiden tahojen avustukset ovat elintärkeitä. Aiemmin rahoitusta on saatu Ely-keskukselta. Kun tämä kanava harmillisesti sulkeutui, on yhdistys yrittänyt sinnitellä avustusten ja muiden vaihtuvien tukien avulla. Paimion seudun ympäristöyhdistys on saanut kaupungin tukea ainoastaan Ketotalon näyttelyiden ja kulttuuri-iltojen pitämiseen. Viri toteaakin yhteenvetona: ”Raha ei ole tärkeintä, mutta se rauhoittaa kummasti.”
Viri kokee tärkeäksi, että vähitellen paimiolaiset ovat ymmärtäneet yhdistyksen työn arvon ja Askalankoskesta on tullut tärkeä lähiretkeilykohde. Vähintään yhtä tärkeää on se, että työn tulokset hyödyttävät luonnon monimuotoisuutta!
Myös Sinä voit mahdollistaa tällaiset Vuokon Luonnonsuojelusäätiön tukemat hankkeet lahjoitusten kautta. Tutustu vaihtoehtoihin sivuiltamme vuokonluonnonsuojelusaatio.fi/lahjoitus