Ötökät ystäviksi

Ötökät ystäviksi muodostui koko Kumpulan koulukasvitarhan leiritoiminnan kestävän kehityksen teemaksi.

Vuokon Luonnonsuojelusäätiön yhtenä tärkeänä teemana on lasten ja nuorten ympäristökasvatuksen edistäminen. Uudellamaalla oltiin huolestuneita lapsien vieraantumisesta luonnosta. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry sai Vuokon Luonnonsuojelusäätiötä apurahaa lasten työpajojen toteutukseen.

Tavoitteena oli vahvistaa kaupunkilaislasten luontosuhdetta, parantaa lajituntemusta, hävittää pörriäispelkoa sekä opettaa vaalimaan monimuotoista puutarhaa. 

–Hankkeen työpajojen kautta rakennetaan luontoyhteyttä ja -ymmärrystä. Lapset vievät oppimaansa pölyttäjien ja maaperän pieneliöstön merkityksestä myös koteihin, hankkeen vastuuhenkilö Eeva-Maija Bergholm kertoo.

Työapajoissa lapset rakensivat itse hyönteishotelleja. Kuva: Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry

Ötökät ystäviksi muodostui koko Kumpulan koulukasvitarhan leiritoiminnan kestävän kehityksen teemaksi. Kumpulan koulukasvitarhalla järjestettiin kesän aikana yhteensä kymmenen päiväleiriä. Lapsia leireille osallistui reilut 200. 

Lisäksi alueella toimi puutarhaperhekerho ja nuorten puutarhatyöpaja, Vihreän Oksan Werstas. Puutarhaperhekerhossa ahersi yhteensä 34 aikuista ja lasta, Werstaalla puolestaan kymmenkunta nuorta. 

–Kaikki alueen toimintaan osallistuneet saivat taatusti multaiset sormet. Yhdessä pohdittiin erilaisten maaperän eliöiden sekä hyönteisten merkitystä luonnon monimuotoisuuden, viljelyn ja meidän jokaisen kannalta, Bergholm sanoo. 

 

Leirejä kolmella eri teemalla

Teemoina leireillä olivat viljely, tiede ja puuha puutarhassa. Varsinkin tiedeleirien yhteydessä toteutettiin erilaisia ötökkäpajoja. Niillä lapset saivat oppia luonnon monimuotoisuudesta konkreettisen tekemisen kautta. 

Leiriläiset tekivät omat tiedevihot luontohavaintojen kirjaamista varten. Vihkoihin lapset saivat suunnitella omat mielikuvitushyönteisensä, jotka toteutettiin maidosta ja etikasta valmistetusta kaseiinimuoviseoksesta. Ötököille rakennettiin myös oma pienoisekosysteemi. 

Puuhaleiriläiset taas olivat innokkaimpia hyönteishotellien rakentajia, ja lasten pyynnöstä tehtiin myös perhosbaareja. Viljelyleiriläisten kanssa käytiin eniten pohdintaa maaperän eliöiden merkityksestä ja niitä tunnisteltiin yhdessä. 

Lisäksi yhdistys järjesti ötökkäpajoja, joissa rakennettiin hyönteishotelleja. 

–Lasten pyynnöstä tehtiin myös perhosbaareja, Bergholm sanoo. 

 

Perhosbaari 

Tarvikkeet baariin: 

  • purkki (pilttipurkki, maitotölkin pohja, tms.) 
  • rautalanka/naru 
  • pesusieni 
  • 0,5l omenamehu 
  • siirappi 
  • 400g fariinisokeri 
  • 10g tuorehiivaa 

 

Ohjeet: 

  • Sekoita omenamehuun reilusti fariinisokeria, siirappia ja pieni nokare hiivaa 
  • Anna nesteen käydä yön yli 
  • Kieritä naru purkin suun ympärille 
  • Leikkaa pesusieni n. 6x6cm paloiksi 
  • kasta pesusienen palat nesteeseen ja asettele purkkiin 
  • ripusta perhosbaari puunoksalle 

 

Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry:n kokemus kesän leireiltä oli, että ötököiden tutkiminen joko perinteisemmin tai mielikuvituspohjaisesti niitä keräten vahvisti lasten luontosuhdetta ja hälvensi turhaa pelkoa pörriäisiin ja muihin ötököihin.