Palsasuot ovat Euroopan laajuisessa arvioinnissa kaikkein uhanalaisin suotyyppi. Niille ominaiset turvekummut eli palsat syntyvät, kun suoturpeen sisälle muodostuu ikiroutaa. Ilmaston lämpeneminen sulattaa palsoja niin nopeasti, että niiden odotetaan häviävän Pohjois-Euroopasta viimeistään sadan vuoden kuluessa.
Teemu Tahvanaisen johtama tutkimusryhmä Itä-Suomen yliopistosta suuntasi kesällä Käsivarren Lapin maastoihin kartoittamaan palsojen esiintymisessä tapahtuneita muutoksia. Ryhmä keräsi kattavan maastoaineiston Nierivuoman, Rommaenon ja Balsalahkun eri korkeuksilla sijaitsevista palsasuoalueista.
”Palsat ovat sulaneet hurjaa vauhtia varsinkin matalimmilla alueilla”, Tahvanainen kertoo. ”Yleistulos on aivan selvä: sulamista on tapahtunut hyvin merkittävästi ja palsoja on hävinnyt. Oli hätkähdyttävää nähdä konkreettisesti, että siellä ne sulavat ja romahtavat.”
Mitä palsojen tilalle syntyy?
Maastossa tehdyt havainnot auttavat ymmärtämään, millaisiksi ympäristöiksi palsat muodostuvat sulamisen jälkeen. Luonnonsuojelun kannalta on tärkeä ennustaa, mitä palsojen tilalle tulee.
”Iso globaali kysymys on, millaisia ovat tulevaisuuden luonto ja ekosysteemit. Palsasuot tarjoavat tämän tutkimiseen erinomaisen sopivan ja mielenkiintoisen tapauksen”, Tahvanainen sanoo.
Ilmakuvista on havaittu, että sulaneiden palsojen paikalle ilmestyy termokarstilammikoita. Maastossa tutkijat kartoittivat vanhojen ilmakuvien perusteella ennalta määriteltyjen, eri aikoina romahtaneiden palsakumpujen nykytilan ja erityisesti niiden paikalle kehittyneen kasvillisuuden.
”Oli tietyllä tapaa yllättävää havaita, että pohjoisessa luonnossa kasvillisuus osaa reagoida tällaiseen muutokseen aika nopeasti. Sulaneet palsat eivät suinkaan jää termokarstilammikoiksi, vaan niiden tilalle syntyy uutta kasvillisuutta. Siinä on selvästi tiettyjä säännönmukaisuuksia.”
Tutkimusryhmän tavoite on selvittää, kuinka nopeasti kasvit valtaavat alaa, miten tunnistettavia syntyneet kasvillisuuskuviot ovat ja mitä merkitystä suon kasvillisuusmuutoksella on koko ekosysteemin kannalta.
Kohteet kaukana erämaassa
Käsitys palsasoiden herkkyydestä ilmastonmuutokselle on tähän saakka perustunut lähinnä kaukokartoitukseen ja ilmastomallinnukseen. Laajamittaista maastohavainnointia ei ole tehty, koska monet palsasuot sijaitsevat vaikeasti tavoitettavissa erämaissa.
Myönsimme tutkimusryhmälle apurahan maastotöihin vaadittuihin helikopterilentoihin.
”Vuokon säätiön apuraha mahdollisti koko reissun”, Tahvanainen sanoo. ”Tarvitsimme ehdottomasti helikopterilennot, koska tutkimillemme kaukaisemmille palsasoille on niin mahdottoman huonot yhteydet. Nyt pystyimme ottamaan mukaan esimerkiksi aggregaatin drone-kaluston akkujen lataamista varten.”
Kerätyn tiedon avulla tutkijat osaavat jatkossa tulkita aiempaa paremmin ilmakuvistahavaittavia muutoksia. Tieto voi auttaa ennustamaan palsojen häviämistä eri alueilla sekä arvioimaan, mitä palsojen tilalle voi olla odotettavissa.
”Palsasoiden sulaminen on jo käytännössä pysäyttämätön ilmiö. Huomio tulisikin nyt kiinnittää näiden ekosysteemien tulevaisuuteen”, Tahvanainen sanoo.
Tutkimusretkelle osallistuivat Itä-Suomen yliopiston yliopistotutkija Teemu Tahvanainen, apulaisprofessori Timo Kumpula, jatko-opiskelijat Tiina Kolarija Mariana Verdonen sekä tutkimusavustaja Pasi Korpelainen.