Timo Paasikunnas kartoittaa vaskitsan levinneisyyttä ja elinympäristöjä Fennoskandiassa. Vuokon Luonnonsuojelusäätiön rahoittamassa hankkeessa tutkitaan myös vaskitsan geenejä. Niiden odotetaan muun muassa kertovan, mitä reittiä laji aikoinaan kiemurteli Suomeen.
Alalajit vihdoin selville
Elinvoimaiseksi arvioidun mutta rauhoitetun vaskitsan genetiikkaa ei ole Pohjoismaissa kattavasti tutkittu. Tällä hetkellä ei edes tiedetä varmasti, elääkö Suomessa yhtä vai kahta vaskitsan alalajia. Maassamme epäillään esiintyvän kumpaakin – itäistä colchicusta ja läntistä fragilista. Niiden kohtausvyöhykkeen on arveltu kulkevan Suomen poikki.
Muun muassa kuonon rakenne erottaa alalajit toisistaan. Alalajeja on joissain lähteissä esitetty myös omiksi lajeikseen. Päällekkäisten ja epäselvien tuntomerkkien vuoksi asian selvittäminen vaatii DNA-tason tutkimusta.
”Jos tutkimuksessa löytyy perimältään huomattavan erilaisia kantoja, voi arvio vaskitsapopulaatioiden vakaudesta tai runsaudesta Fennoskandiassa muuttua”, Paasikunnas kertoo. Laji – tai mahdollisesti lajit – täytyy tuntea, jotta niiden suojelutarpeet voi määrittää.
Paasikunnas on kerännyt DNA-näytteitä niin elävistä kuin liikenteen uhriksi joutuneista vaskitsoista. ”Osa näytteistä on kerätty ottamalla elävän yksilön kitalaesta pyyhkäisy vanupuikolla. Se on ollut mielenkiintoista ja tarkkaa puuhaa, koska vaskitsalla ei mitään alligaattorin kitaa ole”, Paasikunnas naurahtaa.
Vaskitsa vaihtaakin vilkkaasti maisemaa
Käärmeitä kömpelömpi vaskitsa liikkuu lähinnä hämärän aikaan, eikä siihen helposti luonnossa törmää. ”Vaskitsakantojen laskenta on työlästä ja niiden löytyminen vaatii runsaasti malttia ja kokemusta”, Paasikunnas tietää. Hän on kehittänyt kartoituksiin kätevän tekniikan: ”Sijoittelen maastoon ohkaisia vanerilevyjä ja käyn muutaman päivän päästä tsekkaamassa niiden alta. Vaskitsa menee tosi näppärästi sinne turvaan lämmittelemään.”
Tutkimushanke on kesken, mutta arvoituksellisesta lajista on jo paljastunut uutta. Tutkimukseen liittyvässä seurannassa on saatu viitteitä lisääntyvien vaskitsanaaraiden oletettua vilkkaammasta liikkuvuudesta. Naaraat vaihtavat maisemaa samankaltaisesti kuin kyyt: niillä vaikuttaa olevan erilliset parittelu- ja kesäasuinalueet.
Paasikunnas on laskentojen yhteydessä kuvannut vaskitsa-alueiden kasvisto- ja ympäristötyypit, jotta lajin elinalueet voidaan määrittää tarkemmin. Tavoite on, että jatkossa vaskitsakantojen arviointi sujuu aiempaa tehokkaammin ja luotettavammin.
Laskennoissa vaskitsayksilöt tunnistetaan kirjaamalla ylös niiden alaleuan ja kaulan kuvioinnit. ”Suomessa ei ole vaskitsojen kohdalla tietääkseni ollut yksilöntunnistamiseen pohjautuvaa seurantaa tai laajempaa populaatiokokojen arviointia. Tulevaisuudessa siihen tulee panostaa enemmän”, Paasikunnas esittää.
Kansainvälisiä auttajia
Alueet ja näytteet alkavat olla Suomen osalta kasassa. ”Tutut ja tuntemattomat ovat lähteneet hienosti mukaan auttamaan. Vaskitsa mielletään onneksi kiltiksi ja mukavaksi eläimeksi”, Paasikunnas kertoo helpottuneena.
Vuokon apuraha on auttanut laajan tutkimusalueen kiertämisessä. Paasikunnas on Suomen lisäksi etsinyt vaskitsoja Itä-Karjalasta, ja edessä on vielä reissut Ruotsin ja Norjan puolelle. Matelijakartoittaja on kiitollinen paikallisten luontoharrastajien ilmoittamista vaskitsa-alueista. Ilman etukäteistietoja kartoitukset eivät vierailla mailla onnistuisi.
Tutkimuksen DNA-näytteet lähtevät ensi vuonna Tšekkiin, jossa ne analysoidaan maan Tiedeakatemian Selkärankaisbiologian instituutissa. Johtopäätökset tehdään ja julkaistaan yhdessä Prahan luonnontieteellisen museon kanssa. Paasikunnas toivoo, että tulosten myötä vaskitsan suojelutoimia voidaan tulevaisuudessa suunnitella paremmin.