Säätiö sai hienon lahjoituksen

”Vuokon säätiö teki vaikutuksen pyyteettömästi biodiversiteetin säilyttämiseen panostavana toimijana”

Lauri Kivekäs jäi tänä vuonna eläkkeelle ja toivoi läksiäislahjojensa ohjaamista Vuokon Luonnonsuojelusäätiölle.

Kivekäs halusi ohjata eläköitymislahjansa luonnon monimuotoisuuden hyväksi.

”Itse en enää tarvitse lisää rahaa enkä tavaraa. Biodiversiteetin heikkeneminen on valtava ongelma, mutta sen pysäyttämiseksi tehdään aivan liian vähän”, hän sanoo. “Ongelma ei ole ollenkaan riittävän voimakkaasti esillä julkisessa keskustelussa Suomessa.”

”Vuokon Luonnonsuojelusäätiö teki vaikutuksen aidosti ja pyyteettömästi biodiversiteetin säilyttämiseen panostavana toimijana”, Kivekäs sanoo.

Kakslammilla on harvinainen masmaloalue. Kuva: Rudus Oy

Kivekäs eläköityi kiviainestoimittaja Rudus Oy:n hallituksen puheenjohtajan pestistä.

Vuokon säätiö ja Rudus perustivat viime vuonna yhteistyössä Kakslammin luonnonsuojelualueen Hausjärvelle.

“Rudus on profiloitunut voimakkaasti biodiversiteetin edistämiseen, ja olen itse ollut siinä työssä aktiivisesti mukana. Siksi lahjoittaminen luonnonsuojeluun oli luonnollinen valinta”, Kivekäs sanoo.

Kivekäs tutustui Vuokon säätiöön etsiessään tahoja, jotka voisivat ottaa vastuulleen biodiversiteetin ylläpitämisen Ruduksen omistamilla alueilla, joilta on aiemmin otettu kiviainesta. Ruduksen Lumo-projektin periaatteiden mukaisesti jälkihoidetut kohteet, kuten Kakslammin nykyinen luonnonsuojelualue, ovat arvokkaita elinympäristöjä monille harvinaisille lajeille.

Nyt saadut lahjoitusvarat käytetään Kivekkään toiveen mukaisesti Kakslammin luonnonsuojelualueen biodiversiteetin ylläpitämiseen. Kivekkään mukaan Vuokon säätiön vahva hyönteisasiantuntemus sopii alueen hoitoon hyvin, sillä sieltä löydetyistä uhanalaisista lajeista suurin osa on hyönteisiä.

Lauri Kivekäs seuraa eläköitymislahjaksi saamansa betonisen linnunpöntön elämää. Pöntössä pesii nyt kirjosieppopariskunta.

Eläkepäivillään Kivekäs aikoo retkeillä ja vaeltaa Suomen hienoissa kansallispuistoissa. ”Aion myös oleilla mökillä mahdollisimman paljon ja seurata luontoa siellä. Näen aamiaispöydästä kuvassa näkyvän linnunpöntön, jonka elämän seuraaminen on kiehtovaa.”

Vuokon säätiön saama lahjoituspotti kohosi useisiin tuhansiin euroihin. Lauri Kivekkään läksiäislahjoina saadut varat käytetään Kakslammin luonnonsuojelualueen hoitoon ja kehittämiseen.

Kiitämme Lauri Kivekästä ja kaikkia lahjoittajia!


Lisää lahjoittamisesta luonnon hyväksi tästä klikkaamalla.