Kansallispuisto Porkkalaan

Vuokon Luonnonsuojelusäätiö antoi Suomen luonnonsuojeluliitolle (SLL) apurahan Porkkalan kansallispuiston perustamiseen liittyvään tiedotuskampanjaan.

Porkkalan alueella on – meren saaristovyöhykkeiltä sisämaan monimuotoisiin metsiin ja linturikkaisiin kosteikkoihin – lähes sata neliökilometriä korkeatasoista luontoa, jonka valtio on varannut suojelukäyttöön. Kansallispuisto turvaisi alueita ihmisten virkistystarpeille ja luonnon säilymiselle.

Kansallispuisto Porkkalaan -kampanjan puitteissa on tehty paljon

Iltasanomien toimittajan kanssa käytiin Porkkalassa 2013 – veneretken pohjalta syntyi laaja juttu. Yhteistyössä WWF:n kanssa toteutettiin ”Uudelleen perustettava Porkkalan kansallispuisto” -esitys seminaariin Eduskunnan kansalaisinfossa 2014. Nettisivustoa ja Facebook-ryhmää on pidetty yllä. Porkkalasta ja Suomenlahdesta on tehty näyttely ja ”Porkkala merelliseksi kansallispuistoksi” -esitteitä ja kortteja on painettu. Hankkeella on ollut työntekijä, Laura Räsänen, heinä-marraskuussa 2014.

Lisäksi on tehty paljon vaikuttajaviestintää.

Kansallispuistohanke näyttää edenneen lupaavasti. Metsähallituksen myönteinen selvitys Porkkalan suojeluvaihtoehdoista luovutettiin ympäristöministerille 20.1.2015. Syyskuun alussa 2015 julkaistuissa hallituksen kärkihankkeissa on mainittu, että Suomeen tullaan perustamaan uusi kansallispuisto maamme satavuotisjuhlan kunniaksi.

Vuokon Luonnonssuojelusäätiön tuki on ollut mahdollistamassa tiedotuskampanjan onnistumista. Katsotaan miten käy!

Allin (Clangula hyemalis) ääntely kuulostaa huudolta ”a-al-li, a-al-li”, josta se on saanut nimensäkin