Kakslammin luonnonsuojelualue

Ainutlaatuinen paahdealue Suomessa

Kakslammin portailta avautuu hieno näkymä. Kuva: Laura Parkko

Vuokon Luonnonsuojelusäätiö kehittää pitkäjänteisesti Hausjärven Ryttylässä sijaitsevan Kakslammin aluetta. Kyseessä on Suomessa ainutlaatuinen projekti. 32 hehtaarin alue siirtyi säätiön omistukseen Rudus Oy:ltä elokuussa 2017. Sen jälkeen säätiön toimesta tämä entinen soranottoalue suojeltiin ELY-keskuksen päätöksellä syyskuussa 2017 arvokkaana paahdeympäristönä, jossa esiintyy useita uhanalaisia hyönteislajeja. Kakslammilla on myös liikunta- ja frisbeegolf-reitit, joita Ryttylän kyläläiset ja kuntalaiset käyttävät aktiivisesti. Alueen runsas käyttö pitää maanpinnan avoimena, mikä auttaa paahdelajiston säilymisessä. Kyseessä onkin win-win -tilanne, missä kaikki hyötyvät.

Säätiön tavoitteena on hoitaa Ryttylän soranottoaluetta erilaisin aktiivisin toimenpitein, jotta alueella maanpinta pysyy riittävän avoimena paahdealueen lajien säilymisen turvaamiseksi. Tähän kuuluu lupiinien leviämisen estäminen sekä taimikon harkittu raivaaminen niin tasamaalta kuin rinteiltä umpeenkasvun estämiseksi.

Hankkeeseen saatiin vuonna 2018 EU Leader -rahoitusta, jonka avulla alueelle on tehty kattava kehittämissuunnitelma luonnonhoidosta ja frisbeeväylien kehittämisestä, sekä aloitettu luonnonhoitotoimet.

Vuodesta 2018 lähtien alueella on tehty toimenpiteitä mäntytaimikon harventamiseksi ja lupiinien tuhoamiseksi. Kortensa ovat kantaneet kekoon monet talkoolaiset, työllistetyt, Suomen luonnonsuojeluliiton Ketosirkka -projekti sekä Vuokon Luonnonsuojelusäätiön ja Ryttylän Kiri ry:n väki. Työ lupiinin hävittämiseksi on myös kokeilevaa; tarkoituksena on löytää tehokkaimmat keinot hyvän ja pysyvän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Lisäksi alueen uhanalaisia hyönteisiä kartoitetaan, jotta hoitotoimenpiteiden vaikutuksia voidaan tulevaisuudessa arvioida.

Loppusyksystä 2018 alueelle perustettiin ekosysteemihotelli, johon siirrettiin harvinaisia kasveja ja hyönteisiä Hyvinkäällä sijaitsevasta ratapenkasta Väyläviraston aloitteesta. Suomen Ympäristökeskus siirsi alueelle muun muassa ketonukkeja ja ketomarunoita sekä niiden siemeniä. Siirrot ovat onnistuneet hyvin ja vuonna 2020 siirtoja jatkettiin toisellekin alueelle Kakslammilla.

Alueelle valmistui kesäkuussa 2020 luontopolku, joka kertoo kulkijalle paahdealueiden merkityksestä, hyönteisistä ja niiden ravintokasveista. Huoli pölyttäjistä onkin ajankohtainen aihe. Opastauluissa kerrotaan keinoista tilanteen parantamiseksi ja yleensä monimuotoisuuden turvaamiseksi ja kehittämiseksi.

Hankkeen päätavoitteena on säilyttää Kakslammin alue arvokkaana paahdeympäristönä, jota ilmentävät harjumetsätyypin kasvilajit sekä alueella olevat harvinaiset ja uhanalaiset hyönteislajit. Samalla varmistetaan se, että alue säilyy luonnonsuojelualueena ja kuntalaisten merkittävänä virkistysalueena. Tavoite tiivistettynä on luonnon biodiversiteetin suojelu ja ihmisten hyvinvointi. Yhteistyö Hausjärven kunnan ja Ryttylän Kirin kanssa onkin ollut erinomaista.

Eu Leader ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.

Vuokon Luonnonsuojelusäätiö on saanut EU Leader -rahoitusta Kakslammin hankkeeseen rahoitusta myös vuosina 2019-20. Saadulla julkisella tuella (EU:n osuus 18 500 euroa) on mahdollistettu alueella jatkuneet luonnonhoitotyöt, vuonna 2020 avattu luontopolku sekä virkistyskäytön edelleen kehittäminen alueella.

 

Kakslammin luonnonsuojelualueen toteutusta on tuettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014-2020.

 

 

Kakslammin luonnonsuojelualueen reittikartta

Kakslammin luonnonsuojelualueen kartta tulostettavassa muodossa (pdf)

 

Kakslammin luonnonsuojelualue ja luontopolku. Osoite: Riihiviidantie 616, 12310 Ryttylä

  • Junalla Helsingistä noin 1 h + kävely 25 min
  • Ajomatka Riihimäeltä 15 min, Hämeenlinnasta 25 min, Helsingistä 1 h 10 min

 

Lue lisää Kakslammista

13.9.2023

Toimittaja Petri Rinne vieraili Kakslammin luonnonsuojelualueella. Alueesta kertomassa Vuokon Luonnonsuojelusäätiön hallituksen puheenjohtaja Pertti Nupponen. Ohjelman voi kuunnella YLE Radio 1 Minne Rinne vie-podcastista.

Osa 1

Osa 2

1.7.2020
Kakslammin luontopolku on avattu

14.6.2020
Kakslammin avajaiset keskiviikkona 24.6.2020 klo 15 alkaen

9. heinäkuuta 2019
Lupiinia kitkettiin jälleen talkoovoimin Kakslammilla

13. joulukuuta 2018
Kakslammin luonnonsuojelualue ehdolla Suomen parhaaksi luontoteoksi

30. marraskuuta 2018
Uhanalaisia asukkaita muutettiin ekosysteemihotelliin

4. heinäkuuta 2018
Lupiini pysäytettiin talkoovoimin Ryttylässä

11. lokakuuta 2017
Suojelimme 32 hehtaaria arvokasta paahdeympäristöä

 

Kuvia alueen hyönteis- ja kasvilajeista

$image['alt']

Isotoukohärkä (Meloe proscarabaeus)

Alueen hyönteislajistoon kuuluu silmälläpidettävä isotoukohärkä. Kuva: Petri Parkko

$image['alt']

Keltamaite (Lotus corniculatus)

Alueella kasvaa hienoja paahdealueen kasveja kuten, keltamaitetta. Kuva:Aura Tuominen

$image['alt']

Maitepunatäplä (Zygaena filipendulae)

Maitepunatäplä eli lounaanpunatäplä on pienehkö, punatäpliin kuuluva vaarantunut perhoslaji. Kuva: Seppo Uotila

$image['alt']

Karvakilpilude (Odontoscelis fuliginosa)

Karvakilpilude elää hernekasveilla, kuivilla paikoilla. Kakslammilta vuonna 2019 ja 2020 löydetyllä karvakilpiluteella on vain muutamia tiedossa olevia esiintymispaikkoja Suomessa. Kuva: Petri Parkko

Kokemuksia Kakslammin lupiinintorjunnasta

Vuokon Luonnonsuojelusäätiö sai lupiinintorjunnan kokemusten ja toimintamallien todentamiseen sekä kirjaamiseen arvokasta apua Arttu Hallbergilta.

Vuokon luonnonsuojelusäätiö on tehnyt Kakslammin luonnonsuojelualueella kattavaa ja pitkäjänteistä työtä avoimen paahdeympäristön ylläpitämiseksi. Vaikutukset näkyvät muun muassa lupiinin torjunnassa, jossa on onnistuttu hävittämään laajoja kasvustoja säännöllisten torjuntatoimien avulla.

Vaikka nämä Kakslammilla käytetyt torjuntamenetelmät ja niistä saadut tulokset eivät ole toteutettu tieteellisesti todennettavina toimenpiteinä, on niiden avulla saatu tärkeää tietoa ja kannustavia kokemuksia kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi (Luke 2020) luokitellun komealupiinin poistossa.

Arttu Hallberg kokosi haastatteluiden ja kuvamateriaalien pohjalta Vuokon Luonnonsuojelusäätiölle kirjallisen raportin Kakslammilla tehdyistä torjuntatoimista sekä niiden tuloksista.

Tutustu raporttiin täältä